Joulu vei, joulu vei muurarin...

Säiden haltia on ollut myötä. Syksy ja alkutalvi on ollut lämmin, vähäsateinen ja vähäluminen. On saanut rakentaa. Mutta kaikki toivovat valkoista joulua. Valkoinen joulu tuli.

Ensimmäinen "kerros" joka tarkoittaa noin kuutta seitsemää kivikertaa saatiin muurattua. Sitten tuli talvi. Nyt meillä on talopaketti. Talo piilossa pressujen alla.

Tämä on taas näitä juttuja, joita laskentamerkonominainen ei ymmärrä. Kuvissa näkyvät aukot eivät ole ikkunoita, vaan oviaukkoja. Kovin on korkeat kynnykset. Lattia tulee kivien välissä näkyvän mustan raidan kohdalle. Sen alle tulee kuulemma täyttöä. Ja radon-putkia. Ja vaikka mitä. Ja kyseessä on vasta alakerran lattia.

Nyt sitten vaan odotellaan. Käynnistyy kev-vääm-mäl-lä...

 

 

Tarpeiden tyydytys.

Mies kun tulee tiettyyn ikään. Ja nainen. Silloin onni kiteytyy muutamaan asiaan; riittävästi unta, hyvää ruokaa ja toimiva vatsa. Älä naura. Kerran olet vielä itsekin siinä iässä...

Kaikkeen tähän tarvitaan puitteet. Toimivat puitteet.

Maan alle on nyt kaivettu 2 kpl 5,5 kuution Jita-jätesäiliötä yhden edellä mainituista tarpeista tyydyttämistä varten. Nykyisessä kodissamme on yksi 6 kuution säiliö ja tyhjennysväli on noin 1,8 kertaa vuodessa. Tulevaisuudessa siis tullemme toimeen yhdellä syksyisellä tyhjennyksellä.

Samaan monttuun upposi Uponoorin kuulemma viimeisintä tekniikkaa. Eli harmaiden vesien suodattamiseen käytetään turvetta, jotka vaihdetaan noin viiden vuoden välein.

 

 

Työkiireistä, vanhenemistaan juhlivista ystävistä ja pikkujoulusesongista johtuen ehti kulua kaksi viikkoa viime käynnistäni tontilla. Tontin näkeminen nykyisellään rauhoitti mieltä. Viimeksi oli niin rumaa ja sekaista, nyt oli kaunista ja tasaista. Ikään kuin näytti siltä, että jotain oikeasti on tapahtumassa. Siis muutakin kuin boom-kah!

 

 

Alkutalvinen sunnuntai kului mukavasti taas puutöissä. Moottorisaha lauloi ja kipinät lensivät. Ihan ensimmäisinä talvina meidän ei tarvitse ostopuilla lämmittää.

 

 

 

 

Tontille oli ilmestynyt myös kiviä. Suuria kiviä. Suurissa kasoissa. Eikä ihan mitä tahansa kiviä. Vaan meidän koti!!! Tai ainakin alakerta...

 

 

 

Mukana näissä talkoissa Isä, Poika ja...

 

...kipinämikko!
 



Boom - kah! Boom - boom - kah!

Usein elämässä käy niin, ettei alkaessaan tiedä mihin ryhtyy. Uusi työ pitää ehkä sisällään osa-alueita, joihin ei koskaan olisi uskonut pystyvänsä. Parisuhteissakin on kuulemma  jollekin joskus käynyt niin, että totuus oli odotuksia ihmeellisempää...

Ehkä nyt on se hetki. Ettei onneksi osannut edes kuvitella.

En tiedä naurattiko vai itkettikö, kun mietin, miten vielä muutama viikko sitten siivosin kuusen oksia tontilta. Etteivät jää metsänpohjaa sotkemaan. No. Ehkei niitä enää huomaisi.

Se on nimittäin nyt palasina. Koko tontti. Kymmeniä kuormia louhetta on jo ajettu pois ja työ jatkuu. Tietäkin laskettiin samalla ja saatiin sille kunnon sorapohja ja rinnettä loivemmaksi.

Rumaa. Sitähän se nyt on. Muttei kuulemma kauaa, sanoi mies. Täytyy uskoa. Muuta ei voi.

 

Kaivinkoneurakoitsija ja tienhoitokunnan puheenjohtaja palaverissa.

 

Hui!

Selväähän se oli, että vanha mökki puretaan. Naisen päässä purkaminen on jotain samanlaista kuin sukankutimen kehiminen karanneen silmukan tavoittamiseksi... silmukka kerrallaan. Lauta kerrallaan.

Mutta ei. Eihän se tietenkään oikeasti niin mene. Paikalle tuli kaivuri ja pari ammattilaista. Ja sitten mökkiä ei enää ollut. Pari puutakin piti vielä kaataa. Lisää ammattilaisia paikalle. Tapahtuu!

Yhä lisää ammattilaisia ja kohta paukkuu!

Vauhti on hurja. Ihan tässä pienen tytön menee pää pyörälle. Tällaisen vähän kypsemmänkin tytön. Onneksi mies pysyy rauhallisena. Jonkun täytyy.

Muutama kuva muistoksi vanhasta mökistä.



Keittiö

Tupa



Makuukammari
 

Se on surullista. Tämä on ollut joskus jollekin maailman tärkein paikka. Siksi voi tuntua pahalta, jos sanotaan, että aika ajoi ohi. Mutta nyt on meidän aikamme jättää oma jälkemme. Tehdä tästä rakkaimpamme.



 

 

Se on siinä. Ja siinähän se on ollut jo hyvän tovin.

Kuten kerroin, kaksi vuotta sitten hankittuamme tontin, alkoi armoton suunnittelu. Suuria linjoja. Pieniä piirteitä. Pohdintoja ja punnintaa. Vaihtoehtoja ja vertailua.

Oli kuitenkin jotain, mikä oli ollut selvää hankkeen alusta asti. Jo ennen kuin oli itse hanketta. Kivitalo. Vuosia sitten, eräänä iltana, hetki ennen nukahtamista, sanoin sen ääneen. Jos vielä joskus rakentaisin, se olisi kivitalo. Se taisi miehen päässä olla kuin kosinta, johon hän vastasi omalla tavallaan "tahdon". Liimaantui tietokoneen ääreen ja periksi antamatta päätti löytää meille tontin. Löysi.

Kilpailutimme toteuttajia. Arkkitehtejä. Runkotoimittajia. Hämmennyimme siitä, miten joku talotoimittaja voi elää näillä markkinoilla, kun tarjousta ei saatu lukuisista pyynnöistämme huolimatta, myyntijohtajaa myöten. Hämmentävintä se on, koska markkinoilla on myös aktiivisia, osaavia toimijoita. Yksi heistä vakuutti meidät. Lopullinen valinta tehtiin oikeastaan kahden toimijan välillä, eikä merkityksetöntä ole se, että Lammi-kivitalon Jussi Peltomaa toimi alusta asti luottamusta herättäen ja osaamisellaan uskoa luoden. Esisopimus tehtiin jo alkutalvesta 2012.

Sopimuskirjanen odotti hyllyssämme, pölyhunnusta huolimatta rauhallisin mielin lupahakemuksemme käsittelyä, sillä se taisi tietää, että kyllä se siitä... Onnellisina kiinnitämme nyt portinpielen mäntyyn rakentamisesta kertovan kyltin.

Rakentaneet olemme ennenkin, tahoillamme. Mies hirsitalon, minä tiilitalon. Tiedämme, että tulee mutkia matkaan. Ymmärrämme, että maksaa! Kaikesta emme ole samaa mieltä, mutta kunnioitamme toistemme näkemystä. Hyvä tästä tulee.

NOSTA JALKAA - TANSSI ALKAA!

Anteeksi - tiedän, ei saa kirjoittaa isoilla kirjaimilla, sillä se on "huutamista"... Mutta kun minä haluan huutaa! Nimittäin siinä se on:

Ylojärven kaupungin rakennusvalvonnan 1.9.2014 päiväämä päätösote rakennusluvasta. Ymmärrätte varmaan, miksi kuvassa on myös lasillinen australialaista suosikkiani...

Paljon on vettä loiskunut Näsijärvessä Äijänsaaren Jäkälän rantaan siitä, kun tämä haave otti ensi askeleitaan. Lokakuun alussa kaksi vuotta sitten vähän peloissani ja samalla niiiiin innoissani kirjoitin nimeni kauppakirjaan. Ostimme tontin rakentaaksemme sille unelmiemme asunnon.

Silloin, kaksi vuotta sitten, olin intoa piukassa suunnittelemassa jokaista pientä yksityiskohtaa; keittiötä, valaistusta, värejä, pintamateriaaleista wc:n naulakoihin. Kun sitten matkaan tuli mutkia, into laantui... ehtiihän sitä sitten, jos yleensä koskaan...

Nyt on taas into pinnassa - jopa vähän paniikin lailla, sillä yht'äkkiä pitäisi tietää mitä haluaa!!!

Pakko on tässä nyt kiittää niitä ihania naapureita - lukuisia - jotka poikkesivat tai muuten viestittivät tukeaan. Nyt sitten heitä "rangaistaan", sillä pian paukkuu ja rätisee... Toivottavasti poikkeatte edelleen. Aina. Sittenkin kun on ovi, josta poiketa.

Ensi viikolla jatkuu puunkaato, kiitos Timppelin, ja siitä sitten muutama viikko aloittaa työnsä Hervannan Kaivin ( www.hervannankaivin.fi )

Tässä vaiheessa muistutukseksi / muistoksi vielä muutama kuva siiitä, miltä näyttää tänään syyskuun 15. päivänä:

 

 Tänään ahkeroimme koko päivän tontilla... kokosimme peräkärryyn kuorman metalliromua - liesi, grilli, kiuas, kaide... karsimme pienempiä puita... Kun olimme onnellisen väsyneinä lähdössä kotiin, Mies avasi auton oven ja siellä soi... Toivottavasti ei enteellisesti. Meitä nauratti. Minua ja minun Miestäni. Maailman ihaninta.

 

Tämä soi:

 

https://www.youtube.com/watch?v=xYnl-ZQpD-Q&feature=player_detailpage&list=RDxYnl-ZQpD-Q

Pois alta...

...puu kaatuu.

Edelleen ollaan odottavalla mielin... hyvillä sellaisilla... Odotellessa päätettiin aloittaa parkkipaikan toteutus. Puuta kaadetaan tontilta niin vähän kuin on pakko - mutta pakko on. Luotimme tässä työssä ammattilaisen apuun ja kutsuimme paikalle Timppelin TT Maisema Oy:stä ( www.ttmaisema.fi ). Hyvällä tuurilla aika puunkaatoon löytyi muutaman päivän varoitusajalla ja hetkessä meillä oli 33 senttisiä pöllejä tontillamme. Pöllit pölkylle (naisten töitä) ja kirves heilumaan (miesten töitä)..

Puutöiden lomassa tavattiin taas naapureita. Veljekset kotikatumme "päätepysäkiltä" sekä aina iloinen hyväntahdonlähettiläs Riitta.

Nyt vähän lomailua ja toiveikkaana syksyä odotellen...

Mies kehuu.

Sitä ei tapahdu kovin usein. Ei tehrä tästä ny numeroo. Mutta kun, siihen voi suhtautua kunnioituksella. Kehut ovat varmasti ansaittuja.

Nyt kehuja saivat virkamiehet. Eivät yleisesti, vaan kaksi heistä erityisesti. Nämä maininnanarvoiset ovat Ylöjärven kaupungin rakennustarkastaja Petri Mäki ja Pirkanmaan ELY-keskuksen ylitarkastaja Kalervo Hirvonen.

Ennenkuin joku ennättää ajattelemaan, että kehumalla yritämme saada virkamiehet myötäkarvaisiksi, joudun tuottamaan pettymyksen. Vaikka kuinka haaveilisimme siitä, niin naiveja emme ole. Eli kyse on nyt muusta.

Valitettavan usein virkamiehiltä saadut vastaukset ovat varmasti pykälien ja asetusten mukaisia, mutta tavalliselle tallaajalle / talonrakentajalle vierastermisiä, ympäripyöreältä kuulostavia, etäisiä. Siis vaikeita ymmärtää. Kaksi edellä mainittua ovat olleet positiivisia poikkeuksia. Meille ei missään tapauksessa ole lupailtu liikoja, mutta mitä on vastattu, on vastattu selkokielellä ja suoraselkäisesti.

Hallinto-oikeus teki naapurin valitusasiassa päätöksensä. Tai no, päätöksen ja päätöksen... Se nimittäin ilmoitti, ettei ota kantaa muihin naapurin valitusperusteisiin, mutta että koko päätöksenteko olisi kuulunut Ylöjärven kaupungin sijaan ELY-keskukselle. Ja tämä taas hämmästytti ELY-keskuksen ylitarkastajaa ylenmäärin. Miksi näin nyt, kun ei ennenkään. ELY-keskus saa kaupunkien ja kuntien päätökset tiedokseen ja he puuttuvat epäkohtiin. Ylöjärven kaupungin meidän rakentamishankkeeseemme liittyvään poikkeamislupapäätökseen ei oltu puututtu.

Ylitarkastaja selvittää asiaa. Aikaa kuluu, mutta sitähän meillä riittää... Tärkeintä, että asiat menevät oikein.

Laskeskeltiin, että ilman naapurin valitusta saattaisimme olla liikkeellä ensimmäisten muuttokuormien kanssa... Vaan ei olla.

Vaarilla on saari...

Vihdoin Nässy jäätyi. Lauantain ratoksi lähdimme taas kiertämään Äijänsaarta. Mukana oli poika, pallovatsainen miniä ja näiden muutama mukava ystävä. Joukolla ihailimme rannan mökkejä. Siellä ne elivät sulassa sovussa - niin vanhat ja vakaat kuin uudet ja uhkeat...

Järven jäällä tapasimme taas naapureita. Tuntui hyvältä toivotukset...

Tuli siinä sitten puhetta ihan käytännön asioistakin. Eittämättä tontillamme on edessä räjäytystöitä ja sitä myötä melkoisia kuormia louhetta. Tienhoitokunnalla alkaa vastaavasti kesällä siltaremontti. Pengerryksiin tarvitaan tueksi maata. Kunpa pian pääsisimme aloittamaan rakennustyöt - meillä olisi tarjolla raaka-ainetta lähituottajalta.

 

Reippaana menossa mukana myös Miki ja Elmo.

 

 

Ensimmäiset tulet vanhassa takassa. Suurin osa savusta meni ulos piipun kautta...

 

 

Siinä se yhä seisoo - Vanha Jäkälä.

 

Laituri odottaa kevättä ja kantta ylleen.

Näin korkealle ei Näsijärven pinta ole kuulemma jäätynyt vuosiin.

 

Terassipöytään tarjoiltiin kuumaa kaakaota.