Olipa kerran kylmä ja vetoisa kivitalo. Sitten tuli Domus.
Ikkunoiden valinta oli yksi, jossa vaa’assa painoi lukkarinrakkaus vanhaa
kotikaupunkia ja siellä toimivaa perheyritystä kohtaan. No, vaikka ihan aluksi
kaikki ei mennyt niin kuin Strömsössä (asennusten välistä löytyi sähköjohtoja
ja vesiletkuja, vähän oli pientä pintanaarmua, yksi ikkuna vinossa, yksi ovi
vääränvärinen), luotto laatuun ja korjauksiin oli kova… Nyt on ovi vaihdettu
oikeanväriseen, ikkuna oikaistu ja kaikki alkaa näyttää hyvältä.
Yksi herkuista on tuo em. ovi, jossa on ”tuplasaranointi”. Ovi
aukeaa perinteiseen malliin sivulta tai sitten kallistuen yläreunasta. Ajatus
nukkumisesta ovi auki kesäöisin kuulostaa hyvältä!
Piirsimme pohjakuvan päälle pistorasiat ja katkaisijat.
Valaistussuunnitelman laati arkkitehtimme Maija. Kaiken tämän
konkretisoitumisesta on sitten vastanneet Avitor Oy:n Timo ja Turo.
Käsittämätön määrä sähköjohtoa kulkee seinien välissä ja katossa.
En tiedä olenko missään vaiheessa maininnut, kuinka valtavan
tyytyväisiä olen rakennusmiehiimme. Olen varmasti maininnut, että saimme
suosituksia urakoitsijasta ja Varsinais-Suomen Rakenne-Saneerauksen Jari
Vähämiko onkin ollut kaikenluottamuksemme arvoinen. Kuten arkkitehtimme alussa
kommentoi valintaamme; tekee kuin omaansa. Monta kertaa olen soittanut ja
tohkottanut asiaani; koska mun pitää tilata ja milloin saa toimittaa ja vaikka
mitä… Jari toteaa rauhallisesti, että homma on jo hoidossa. Kiitollinen
huokaus.
Mutta samaa voi sanoa myös rakennusmiehistä. Sain urakan
alussa kuulla mm sellaisen kommentin, että siellä työmaalla ei sitten paljoa
suomenkieltä kuullakaan… Indrek, Jaanus ja Rami ovat virolaisia rakennusmiehiä,
joiden sekä suomenkielen taito että ennen kaikkea kädenjälki on loistavaa.
Miehet vuorottelevat työmaalla pääsääntöisesti
14 + 7 vrk rytmillä – kaksi viikkoa töitä ja viikko vapaata. Minuun
tekee vaikutuksen ennen kaikkea siisteys. Niin yleinen kuin yksityiskohtainen.
Vai mitä sanotte näistä räystäslaudoituksista.
Ensin oli takka. Siihen ympärille suunniteltiin talo. Harva
asia on ollut alusta asti niin selvä, kuin takan malli ja ulkonäkö. Nyt se on
siinä. Odotan niin kovin, että saan sytyttää tulen.
Marraskuisena pimeänä aamuna tontille saapui arvokas ja tärkeä kuorma. Meidän k... äsh - minun keittiöni! Kyllä se mieskin sinne joskus uskaltautuu / saa tulla. Mutta kyllä se on minun keittiöni. Sillä sipuli.
Olen aiemmin rakentanut yhden talon ja peruskorjannut
katosta lattiaan toisen. En muista, että olisi ollut näin vaikeaa valita
kodinkoneita. Voi olla, että yksi selittävä tekijä on, että pikkupaikkakunnan
sähköliikkeen valikoima oli siihen aikaan vähän muuta, kuin mitä on sielläkin
nykyään toimivan ketjun huimat rivistöt astianpesukoneita, kylmäkalusteita,
pyykinhuoltolaitteistoja…
Aina ei voi välttyä ajatukselta, kun myyjä kovin kovin
aktiivisesti tarjoaa tiettyä merkkiä kautta linjan, että olisiko juuri menossa
myyjien välinen myyntikisa… Sitä se
tekee, kun on joskus muinoin tehnyt itse töitä kodinkoneliikkeessä. No, saimme
kuitenkin niin hyvää palvelua ja sopivan hintatarjouksen, että ostimme koko
setin Tampereen Lielahden Gigantista. Giganttia puolsi myös aikaisempi
mielikuva takuupalvelun toimimisesta. Eli nykyään kyse on paitsi hinnasta myös
kokonaispalvelusta, johon kuuluu tietysti mm. toimitus ja käyttöön asennus,
sitten kun puitteet ovat valmiina.
Seikka, jota en ole ymmärtänyt koskaan, on, että keittiön
koneiden pitäisi olla samaa merkkiä. Merkkiä tärkeämpää ovat tietenkin ominaisuudet.
Merkki antaa tietysti jonkinlaisen mielikuvan laadusta, muttei takaa mitään.
Kodinkoneet toimitetaan näillä näkymin jo kahden viikon päästä. Hui. Sekin on pelottavan pian...
Tässä minun uunini kuvassa näkyy valkoiset tennarini. Ei
esim. sukuelimiä. Muutama viikko sitten joku myi samaa uunia
tori.fi-verkkokirppiksellä ja oli kyykkysiltään kuvannut uuninsa. Lasiluukku
peilasi kuvaajansa… Toivottavasti se ei ollut merkki siitä, että kyseinen
uunimalli olisi… sieltä.
Uunin valinta on asia, joka on ollut tapetilla koko
rakennushankkeen ajan. Sen tulee olla riittävän tilava, jotta sinne mahtuu mm.
useampia leipävuokia rinnakkain. No, tätä ei tarvinnut murehtia, sillä uunien
sisätilavuudet ovat lisääntyneet kautta linjan. Valinnan ratkaisevaksi
tekijäksi nousi ominaisuus, josta en ollut ennen kauppareissua kuullutkaan.
Samsung Dual Cook uunin pystyy jakamaan kahteen osaan, niin että esim. toisen
osan kuumentaa kuumaksi ja toinen puoli hauduttaa… Tai kun kypsentää piirakan,
ei tarvitse lämmittää koko uunia. Tuleeko ominaisuutta sitten hyödynnettyä, sen
vain aika näyttää.
Sain taas kiinni itseni ennakkoluuloista. Kun
astianpesukoneessa lukee Asko, ajattelin, etten luota mihinkään
huonekaluliikkeen omaan malliin. Pesuohjelmista löytyi kyllä se, mitä etsimme:
reilun puolen tunnin ohjelma 60 asteisella vedellä! Mutta silti… No, kieltämättä kuulosti hyvältä
se, että valmistaja antaa ruostumattomasta teräksestä hitsaamalla (ei
liimaamalla kuten kuulemma muilla) valmistetuille sisäosille viiden vuoden
takuun. Muilla takuu on kaksi vuotta. Kaksi vuotta! Muistan mummulan hellan
palvelleen kol-me-kym-men-tä vuotta. No. Viisi on kuitenkin paljon enemmän kuin
kaksi.
Kun sitten keittiömyyjäni Tuula puhui kauniisti koneen taustalta
löytyvästä nimiyhdistelmästä
Cylinda-Asea-Skandia, huomasin luottavani Tuulaan enemmän kuin Askoon.
Jos pitäisi nimetä kodinkoneiden turhake, se olisi
mikroaaltouuni. Kyllä kyllä, käytän päivittäin. Työmaalla. Siellä se on
erinomainen eväslounaan lämmittäjä. Kotona käytän mikrouunia kerran viikossa.
Korkeintaan. Käyttö on kiivaimmillaan joulun alla ja karjalanpiirakoita
leivottaessa. Nimittäin riisipuuro valmistuu kätevästi mikrossa – ei pala
pohjaan eikä kiehu hellalle. Joten pitäähän sekin olla.
Helpointahan se olisi, kun saisi koekäyttää kodinkoneita.
Kodinhoitohuoneen kaksoset, pesukone ja kuivausrumpu, löytyivät tällä perusteella. Miniä oli saanut
suositukset pyykkikoneesta ja kun tilapäisasumisemme aikana kävin pyykillä
hänen koneellaan, olin myyty. Hyvä pesutulos nopeilla ohjelmilla. Kuivausrumpua
en ole käyttänyt omassa kodissani vielä koskaan, joten valinta tapahtui sillä
perusteella, että näyttävät niin nätiltä vierekkäin. Onhan se nyt tärkeä
tekijä. Estetiikka.
Viime viikolla kävin työasioissa ammattilaispesulassa.
Valtavien teollisuuskoneiden keskellä seisoi pieni viattoman näköinen kotikone.
Minun koneeni. Sille on rivistössä oma tehtävänsä. Kun kysyin yrittäjältä
mielipidettä koneesta, hän totesi vaan, että ”hei mieti – se on täällä
ammattikäytössä”! Samalla hän kehui maasta taivaaseen höyrypesuominaisuuden… En
ollut moisesta kuullutkaan ja heti piti tilauksesta tarkistaa, että olikos se
ominaisuus minunkin koneessani. Oli. Tuskin maltan odottaa, että pääsen
pyykille.
No niin. Valehtelijoiden klubi – mikä on tämä laite?!?
Lyhyesti ehdin pohtia sitä, miten moni homma tulee
hoidettua, vaikka miehet ahkeroivat yksin. Niin kuin nyt esim. katon levytys.
Joku viisas insinööri lienee tämänkin laitteen keksinyt.
Siitä asti, kun rakennushankkeemme on ollut vireillä, olemme
pyrkineet käymään vuotuisilla asuntomessuilla kartoittamassa uutuuksia ja
keräämässä ideoita. Näillä käynneillä moni oma idea on vahvistunut päätökseksi,
paljon on ollut huh-huh-päiviteltävää, mutta aina on myös oikeasti löytynyt
hyviä ideoita. Yksi niistä olivat Eclisse – liukuovet. Kun mm. vierashuoneiden
ovet ovat lähes aina avoinna, perinteisen mallin ovina ne olisivat siis lähes
aina tiellä. Seinän sisään liukuva ovi on mukavan tilaa säästävä ratkaisu. Kodinhoitohuoneen
ovi onkin sitten ihan oma juttunsa… Siitä miten kaksiosainen liukuovi tulee
käytännössä toimimaan, lisää sitten myöhemmin. Vähän jännittää…
Sanotaan, että mies on perheen pää. Ja nainen on niska, joka
sitä päätä kääntää. Yksi asia on ollut hankkeen alusta niin selvä, että olisi
ollut ajan haaskuuta yrittää kääntää miehen päätä. Toisaalta, eipä juuri ole
ollut syytäkään. Hanat = Oras. Ei vaihtoehtoja. Hyväksyttävä perustelu tulee
miehen työmaailmasta. Jos kymmenen vuoden päästä tulee tarve uusille
tiivisteille, ne löytyvät joka rautakaupasta. Kauan eläköön kotimainen!
Onneksi on matkapuhelimet ja sähköpostit. Nopeasti saadaan
varmistettua asioita, tilattua tavaraa, sopia toimitukset… Välillä on kuitenkin
hyvä kohdata ihan kasvokkain. Ja välillä on mukava muistella hetkiä matkan varrelta... Eräänä aurinkoisena päivänä kanssamme paikalla olivat
talopakettikauppias Jussi, arkkitehti Maija, urakoitsija Jari, rakennusmiehet
Indrek ja Jaanus.
Nämä hirvet tapasimme Otavallan tien varrella. Uusi kotimme
sijaitsee Äijänsaaressa. Siis saaressa. Siis ei hirviä. Siis ei hirvikärpäsiä.
Joka on kohdannut, tietää miten tätä seikkaa arvostaa. Ei mulla siitä muuta!
